Terhi

Tervetuloa lifestyleblogiini, jossa inspiroidutaan kaikesta kauniista, mietitään sisustusratkaisuja vanhaan töölöläisasuntoon ja haaveillaan matkoista kaukomaille... :)

Ihonhoitorutiinini korealaisella kosmetiikalla

Ihonhoitorutiinini korealaisella kosmetiikalla

Ihon hoitaminen korealaisittain on ollut pinnalla jo pari vuotta ja olen itsekin halunnut jo pitkään kokeilla näitä tuotteita. Minulla on vain ollut aika paljon varastoa kosmetiikasta, sillä olen saanut tuotteita edellisistä työpaikoistani. En halua enää ostaa (liikaa) kosmetiikkaa kaappiin odottamaan, vaan mieluummin korvaan tuotteen uudella vasta kun se on ajankohtaista.

Ihoni oli vielä muutama kuukausi sitten huonommassa kunnossa - finnejä enimmäkseen leuan alueella, kuten niin monella muullakin (johtuen hormonimuutoksista ja ehkä riittämättömästä/vääränlaisesta puhdistamisesta.) Samaan aikaan myös otsassani oli paljon tukkeumaa. Oli todella vaikea saada ihosta tasaista, vaikka meikillä saakin peitettyä värivirheet suurimmaksi osaksi.

Ilokseni iho lähti kuitenkin puhdistumaan selvästi sen jälkeen, kun otin korealaiset tuotteet käyttöön. Sen sijaan mustapäistä tai pienistä tukkeutuneista ihohuokosista nenän alueella en varmaan koskaan pääse 100% eroon, mutta se on vain hyväksyttävä. Kaksi tuotetta, joiden ottamisella rutiiniin oli suurin merkitys, olivat puhdistusöljy ja kosteuttava hoitovesi (voidaan kutsua myös kasvovedeksi).

K-beauty

Tällä hetkellä tuotejärjestys on siis seuraava: puhdistusöljy, vaahtoava puhdistustuote, kosteuttava hoitovesi (n. 3-7 kerrosta), seerumi, silmänympärysvoide ja kosteusvoide. Silloin tällöin käytän myös kosteuttavaa kasvosuihketta, kangasnaamioita ja tietenkin aurinkovoidetta, jos olen menossa aurinkoon. Hauskaa on ollut huomata se, että kaksoispuhdistus käy todella nopeasti, eikä hoitonesteenkään imeyttämisestä ole ollut todellakaan liikaa vaivaa. 

Mitkä tuotteet sitten päädyin tilaamaan Ebaysta? Puhdistusöljyksi otin The Face Shopin Rice Water Bright Light Cleansing Oilin, joka ei sisällä mineraaliöljyä, vaan sen sijaan mm. jojobaöljyä. Tämä puhdistusöljy on tarkoitettu seka- ja rasvoittuvalle iholle. Se huuhtoutuu helposti, eikä jätä mielestäni minkäänlaista kalvoa iholle. Vaahtoava puhdistus ei ole itselläni koreakosmetiikkaa, vaan vaihtelen erilaisia putsareita, joita saa ostettua Suomestakin. Kosteuttava hoitoneste/kasvovesi on Hanskinin Real Complexion Hyaluron Skin Essence. Tämän tuotteen käytöllä oli ehkä nopein vaikutus, se poisti pintakuivuuden muutamassa päivässä. Tuote ei tuoksu miltään ja imeytyy nopeasti. Tehokas kosteutus johtuu hyaluronihaposta, joka on pienimolekyylisessä muodossa. 

K-beauty

Seerumin tilasin myös samalta myyjältä ja se on Klairsin Freshly Juiced Vitamin Drop. Seerumi vaikuttaa öljymäiseltä, mutta imeytyy erittäin hyvin. Tämä tuote ei myöskään sisällä mineraaliöljyä, vaan C-vitamiinia, joka kirkastaa ihoa ja häivyttää ikääntymisen merkkejä. Seerumi ei tuoksu miltään ja on turvallinen myös herkälle iholle. Rutiinin viimeiset vaiheet eli silmänympärysvoide ja kosteusvoide vaihtelevat, tällä hetkellä käytän Centifolian luonnonkosmetiikkatuotteita.

Klairs Freshly Juiced Vitamin Drop

Kaikkiin tilaamiini uusiin tuotteisiin olen erittäin tyytyväinen ja aion ostaa jatkossakin vähintään samaa puhdistusöljyä ja hoitonestettä - ellen sitten keksi jotain vielä parempaa, on toki aina kiva kokeilla uusia tuotteita :) Luottotuotteet tunnistaa myös siitä, ettei ilman niitä oikein uskalla lähteä matkalle! Pelkään nimittäin, että kosteustasapaino ei pysy yhtä hyvänä ja epäpuhtaudet poissa, jos pidän taukoa näiden tuotteiden käytössä. 

Porvoon kesäretki

Porvoon kesäretki

Viikonloppu Edinburghissa

Viikonloppu Edinburghissa