Terhi

Tervetuloa lifestyleblogiini, jossa inspiroidutaan kaikesta kauniista, mietitään sisustusratkaisuja vanhaan töölöläisasuntoon ja haaveillaan matkoista kaukomaille... :)

Dubain nähtävyydet osa 1

Dubain nähtävyydet osa 1

Dubaissa riitti paljon nähtävää ja vielä jäi toki seuraavaan kertaankin, mutta tärkeimmät jutut ehdin mielestäni käydä aika hyvin katsomassa. Monesta nähtävyydestä on tehty maailman "paras" - korkein, isoin, nopein jne. Koko Dubai ylipäätään on rakennettu älyttömän nopeassa ajassa, joten se on nähtävyys itsessään. Eivätkä Arabiemiraatit siihen lopu, vaan maa koostuu seitsemästä emiraatista. Dubain lisäksi ehdin nähdä niistä Abu Dhabin.  

Dubain Downtownissa tuli liikuttua jonkin verran, sillä hotelli sijaitsi lähellä sitä ja myös serkkuni asuu kyseisellä alueella :) Täällä on pilvenpiirtäjiä, kanaali, maailman suurin ostoskeskus jne. 

Dubai Downtown illalla
Dubai Mall

Dubai Mall oli mielestäni jopa liian suuri - vaikka kävin siellä monta kertaa, en osannut hahmottaa, mitkä osat olin jo sillä kerralla kiertänyt ja mitä jäi näkemättä. Kauppoja oli jotain 1300, ja niiden joukosta omien suosikkien löytäminen oli jo hieman haastavaa, vaikka alueita onkin nimetty tyyliin "Fashion Avenue"! 

Dubai Mall Sandro

Ostoskeskuksesta löytyy kyllä kaikki mahdollinen, mutta hinnat eivät ole edullisimmasta päästä. Moni merkki on tuontitavaraa ja kalliimpi verrattuna Eurooppaan. Alennusmyynnit olivat nyt käynnissä, ja niissä olikin ihan hyvät prosentit. Kirjoitan vielä löydöistäni myöhemmin :)

Yksi Dubai Mallin sisällä olevista nähtävyyksistä oli jättimäinen akvaario, josta pidin paljon. Se näkyy ilmaiseksikin monesta kerroksesta, mutta ostamalla lipun pääsee katselemaan lähemmin ja kävelemään sisään "putkeen", jossa kalat ja muut merieläimet uivat yläpuolella. Hienoimpia eläimiä akvaariossa olivat mielestäni rauskut ja hait. 

Dubai Mall Aquarium

Ostoskeskuksesta sitten aivan toisenlaiseen maailmaan... Dubaissa pääsi tutustumaan yhteen moskeijaan, myös sisätiloihin, kunhan pukeutui siellä jaettavaan abayaan. Tämä kyseinen moskeija oli Jumeirah Mosque. Moskeijoita oli kyllä todella runsaasti ympäri kaupunkia, tavoite on kai 500 metrin välein! Moskeijan sisällä oli viileää ja siistiä. Koko lattia oli peitetty pehmeällä matolla, johon ihmiset tulevat rukoilemaan. Moskeijassa ei sinänsä ollut mitään kauhean erikoista (jos ei ota opastettua kierrosta), mutta kauniin arkkitehtuurin takia oli kiva käydä katsomassa sisällekin. Paljon upeita yksityiskohtia, arvokkaita materiaaleja, ja vihreää väriä, joka on islaminuskossa tärkeä.

Jumeirah Mosque
Jumeirah Mosque

Moskeijan lähettyvillä sijaitsee Jumeirah Beach. Ranta on kyllä pitkä, se jatkuu purjelaivahotelliin eli seitsemän tähden Burj Al-Arabiin asti, mutta en kävellyt sinne asti. Kuumuus oli älytön, auringossa noin 50 astetta... Ranta olikin kovin tyhjä ihmisistä ja palveluista, mikä on ihan ymmärrettävää. Merivesikään ei virkistä, niin lämmintä se on. Oli kuitenkin kiva nähdä tämä Persianlahden vaaleahiekkainen ranta. Sinne joku toinen kerta, kun on viileämpää :)

Jumeirah Beach
Dubain nähtävyydet osa 2

Dubain nähtävyydet osa 2

Ensikertalaisena Dubaissa

Ensikertalaisena Dubaissa