Terhi

Terhi

Tervetuloa blogiini, jossa jaan pieniä, inspiroivia juttuja mm. tyylistä, kosmetiikasta, sisustuksesta sekä vauvaelämästä modernin kaupunkilaisäidin näkökulmasta katsottuna.

2x hyvä ja edullinen huulivoide

2x hyvä ja edullinen huulivoide

Talvella ja jo aiemmin syksyllä kylmän ilman vaikutukset alkavat näkymään ihossa. Varsinkin huulet rohtuvat ainakin itselläni helposti ja huulivoidetta saa olla lisäämässä paljon useammin kuin kesällä. Tavoitteena minulla on ollut löytää tehokas huulivoide, jonka vaikutus olisi pitkäkestoinen, eikä sitä tarvitsisi käyttää noin kymmentä kertaa päivässä. Huulivoiteisiinhan voi jäädä ns. koukkuun.

huulivoiteet weleda ja favora

Huulivoiteita on olemassa pilvin pimein, mutta ongelmana itselläni on ollut niiden yleisesti sisältämä ainesosa, risiiniöljy. Olen nimittäin huomannut, että se alkaa aiheuttaa halkeilua ja turvotusta, jos käyttö jatkuu pidempään. Huulivoidetta täytyy lisätä jatkuvasti ja lopulta ongelma vain pahenee. Lisäksi toivoisin, ettei huulivoide sisällä mineraaliöljyä, eikä myöskään kemiallisia auringonsuoja-aineita (käytän niitä vain silloin kun on pakko, eli lähinnä lomilla). Huulituotteet ovat sellaisia, joita väkisinkin pääsee suuhun pienissä määrin, ja siksi en haluaisi käyttää ihan mitä tahansa. Suosisin myös erittäin mielelläni luonnonkosmetiikan vaihtoehtoa.

huulivoiteet weleda ja favora

Todella moni luonnonkosmetiikan huulivoide sisältää kuitenkin juuri tätä risiiniöljyä (Ricinus Communis Seed Oil), mutta nyt olen löytänyt kaksi itselleni hyvin sopivaa sekä edullista huulivoidetta: Weleda Everon Lip Balm sekä Favora pehmentävä huulivoide. Weleda koostuu mm. jojobaöljystä, mehiläisvahasta sekä sheavoista.

Favora koostuu myös suureksi osaksi luonnollisista ja osittain samoista ainesosista, kuten kasviöljyistä (mm. avokado), mehiläisvahasta sekä sheavoista. Kumpikin näistä huulivoiteista on tehokkaita ja todella neutraalin tuoksuisia/makuisia. Ne eivät juurikaan näy huulilla, joten näillä ei voi korvata huulikiiltoa, eikä tarvitsekaan! “Täydellisten” huulivoiteiden etsintä jatkuu varmaan edelleen, mutta toistaiseksi nämä ovat parhaita vaihtoehtoja itselleni. Suosittelen, jos etsit vastaavan tyyppistä tuotetta. :)

Havukranssi

Havukranssi

Baby Shower -juhlani

Baby Shower -juhlani