Terhi

Terhi

Tervetuloa blogiini, jossa jaan pieniä, inspiroivia juttuja mm. tyylistä, kosmetiikasta, sisustuksesta sekä vauvaelämästä modernin kaupunkilaisäidin näkökulmasta katsottuna.

Havukranssi

Havukranssi

Kerroinkin jo aiemmin, että tänä vuonna olen hankkinut muovikuusen kotiin. Olen todella tyytyväinen ostokseen - ainoita huonoja puolia on vain aidon havuntuoksun puuttuminen. Mutta ei hätää, tuoksun saa tuotua kotiin myös irrallisilla havunoksilla. Päätin katkoa mukaani muutamia aitoja oksia maalla käydessäni. Ne näyttävät kivan jouluisilta maljakoissa ja toivon mukaan myös kestävät pitkään.

Samalla tein oksista myös havukranssin. Siihen ostin valmiin pohjan Tokmannilta (n. 3€), kun en jaksanut itse askarrella pajuista tai sanomalehdistä kranssipohjaa. :D Valkoista kranssia voi käyttää pohjana myös seuraavina vuosina niin halutessa. Havukranssiin löytyy ohjeita netistä, esimerkiksi täältä. Yksinkertaisimmillaan havuista leikataan noin 15 senttimetrin mittaisia oksia, joita sitten kieputetaan samansuuntaisesti kranssin ympärille. Lopuksi sidotaan nauha yläosaan, mutta sekään ei ole pakollinen. Käytin itse vähän pehmeämpää, lehtikuusen tyyppistä havua, joka ei pistele niin paljon kuin peruskuusi. Kranssista tuli ihan kelvollinen! Näin ne joulukoristelut vain lisääntyvät, vaikka en meinannut aluksi laittaa juuri mitään... :)

havukranssi.jpg
Hyvää Joulua

Hyvää Joulua

2x hyvä ja edullinen huulivoide

2x hyvä ja edullinen huulivoide